Tutustu eteläkorealaiseen kauneusuutuuteen! Kuuluisien korealaisten naamioiden, hoitonesteiden ja BB-voiteiden tapaan cushion-meikkivoide on uusi hittituote, jota yksikään korealaisen kosmetiikan ystävä ei voi ohittaa.
Cushion-meikkivoide voidaan kääntää ”tyynymeikkivoiteeksi”. Todellisuudessa kyse on innovatiivisesta pakkaustavausta. Se näyttää perinteiseltä kiinteältä meikkivoiteelta, mutta puuterin tai kiinteän tuotteen sijaan sen sisältä löytyykin nestemäiseen meikkivoiteeseen kostutettu sieni.
Pakkaukseen kuuluu myös levittämiseen käytettävä puuterivippa. Riittää, että sitä painetaan kevyesti meikkivoidetyynyyn, jolloin puuterivippaan jää juuri oikea määrä pigmenttiä. Tämän jälkeen tuotetta voidaan kerrostaa tarpeen mukaan halutun peittävyyden saavuttamiseksi.
Suurin osa tuotteista on peräisin Etelä-Koreasta, jossa kauneusihanteena on posliininvaalea iho. Tästä syystä tummalle iholle sopivan cushion-meikkivoiteen löytäminen voi olla vaikeaa.
Paina puuterivippa varovasti meikkivoidetta sisältävään tyynyyn ja taputtele sen jälkeen kevyesti ihoon. Kaksi tai kolme painallusta riittää yleensä kasvojen koko alueelle, mutta jatka levittämistä, kunnes olet saavuttanut halutun peittävyyden.
Halutessasi voit kiinnittää meikin vielä puuterilla. Puuteroi iho, mikäli haluat mattapintaisen lopputuloksen tai pidentää meikkivoiteen kestoa. Jätä puuteri pois, mikäli haluat lopputuloksesta satiininhohtoisen. Puuterivippa kannattaa pestä jokaisen käyttökerran jälkeen puhdistusaineella ja vedellä bakteerien leviämisen estämiseksi.
Vinkki: Onko sinulla jo sopiva cushion-meikkivoide, mutta sieni on alkanut kuivua? Poista sieni varovasti rasiasta puhtaiden pinsettien avulla. Aseta se takaisin rasiaan siten, että esillä on meikkivoidetta vielä runsaasti sisältävä alapuoli. Tällä tavoin saat tuotteesta kaiken irti!
Valitse itsellesi sopivin korealainen cushion-meikkivoide Notinolta! Tutustu myös muihin korealaisiin meikkituotteisiin, korealaisiin aurinkovoiteisiin ja korealaisiin ihovoiteisiin, jolloin havaitset korealaisen kosmetiikan hyödyt omalla ihollasi.


