Grunge on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä trendeistä, joka tulee muotiin yhä uudelleen. Kokeile tummaa grunge-meikkiä ja päästä sisäinen rokkarisi valloilleen!
Grunge on 1980-luvun lopulla Seattlessa syntynyt underground-musiikkityyli. Rosoisen ja silottelemattoman äänimaailmansa ansiosta se sai lempinimen ”grunge” (englanniksi ”lika”). 1990-luvulla grungesta tuli valtavan suosittu eri bändien, esimerkiksi Nirvanan ja Pearl Jamin ansiosta. Musiikki synnytti alakulttuureita, joita yhdistivät myös huomiota herättävä muoti ja meikkityyli.
Grunge-tyyli oli musiikin synnyttämän äänen tavoin silottelematonta, rosoista ja kapinallista. Flanellipaitojen ja revittyjen farkkujen lisäksi tyyliin kuuluivat tumma huulipuna ja musta silmämeikki.
1990-luvun autenttisen grunge-meikin pohjana olivat kalpea iho ja ohuet kulmakarvat, mutta nykyisin useimmat ihmiset suosivat luonnollisempaa ja terveempää ulkonäköä. Pohjusta siis punkahtavan grunge-meikin päivitetty versio tavallisen meikkisi tavoin.
Grunge-silmämeikki
Tummaan silmämeikkiin sopii silmämeikin pohjustusvoide, joka ehkäisee luomivärin leviämisen ja kasaantumisen luomivakoon.
Grunge-meikkiin kuuluvat olennaisena osana musta silmänrajauskynä sekä musta luomiväri. Huolettomaan grunge-tyyliin sopii luomiväripuikko, josta väriä on helppo levittää sormin.
Silmämeikki voi olla kokomusta tai sitä voi syventää lisäämällä ruskeaa, lilaa tai punaista väriä liu´uttamalla. Eikä tietenkään pidä unohtaa reipasta kerrosta mustaa ripsiväriä.
Grunge-huulimeikki
Aloita rajaamalla huulet tarkasti huultenrajauskynällä. Levitä päälle tummaa huulipunaa – meikkiin sopii viininpunainen, lila, tummanpunainen, ruskea tai musta huulipuna. Voit valita kiiltävän tai mattapintaisen huulipunan mieltymystesi mukaan.
Jos haluat pitää huulipunan moitteettomana koko päivän ajan, käytä huulipunan kiinnittäjää.
Valitse parhaat tuotteet grunge-meikkiin – grunge-huulipuna, grunge- silmämeikkikynä sekä grunge- luomiväripaletti – Notinolta!