#1 kasvovesi Yhdysvalloissa* virkistyneelle, kosteutetulle ja hehkuvalle iholle
Korkealaatuisen amerikkalaisen Thayers-brändin luonnonmukaiset perinteet ulottuvat 1840-luvulle. Sen valikoima käsittää kasvovesiä, vartalosuihkeita, vartalobalsameita ja saippuoita – ihonhoitotuotteita, joilla huolehdit koko kehostasi. Tuotteissaan brändi hyödyntää etenkin amerikantaikapähkinän ihohuokosia supistavia, kosteuttavia ja antioksidanttisia vaikutuksia, joiden ansiosta ihmiset ovat ihastuneet brändiin.
Henry Thayer testasi jo vuonna 1847 taikapähkinän sekä muiden iholle suotuisien kasvien hyvää tekevää voimaa. Hän opiskeli Bostonissa kemiallista lääketiedettä ja avasi Cambridgessa sijaitsevien Main- ja Essex Street -katujen kulmaan Henry Thayer & Company -myymälän. Sen valikoimiin kuuluivat ihonhoitotuotteet sekä armeijalle tarkoitetut lääketarvikkeet Amerikan sisällissodan aikana. Hänen pyrkimyksenään oli kehittää luonnonuutetiivisteitä, mutta vähitellen hän alkoi valmistaa myös nestemäisiä uutteita tinktuuroiksi, hauteiksi sekä siirapeiksi.
Kokeile sinäkin maineikasta Thayers Toner -kasvovettä sekä muita taikapähkinää sisältäviä tuotteita, joita Thayers-brändi hankkii omalta tilaltaan Connecticutista. Perinteisellä, tislaamattomalla valmistustavalla varmistetaan, että tuotteet sisältävät runsaasti ihohuokosia supistavia ja antioksidanttisesti vaikuttavia tanniineja. Kokeile vaikkapa alkoholitonta, taikapähkinää sisältävää Thayers Witch Hazel Toner (Original) -kasvovettä. Se supistaa ihohuokosia sekä silottaa ihoa ja palauttaa sen luonnollisen tasapainon.
Katso koko teksti