Raskausarvet ovat sisäisiä arpia, joista kärsii lähes 90 % naisista ympäri maailman. Yleensä ne vaivaavat raskaana olevia naisia. Nopea pituuskasvu nuoruudessa tai äkillinen painonvaihtelu ovat myös usein syynä niiden syntyyn. Älä kuitenkaan anna tämän johtaa itseäsi harhaan, tällaiset pikku arvet voivat vaivata myös miehiä. Tiedätkö, miten raskausarpia ehkäistään tai miten hoidat niitä oikein niin, ettei niitä muodostuisi enää yhtä paljon?
Raskausarvet ovat erittäin helposti tunnistettavia, ne ilmenevät pitkinä helminauhamaisina juovina missä tahansa kehon osassa. Kosketettaessa iho on karkea ja paikoitellen voi iholla tuntua pieniä kuoppia.
Ensin arvet voivat olla punaisia tai violetteja, muutaman viikon kuluttua ne kuitenkin vaalenevat ja ovat vain hieman vaaleampia tai vastaavasti tummempia kuin ympäröivä iho. Raskausarvet eivät kuitenkaan ole mitenkään vaarallisia, ne ovat luonnollinen seuraus lisääntyneelle kuormitukselle iholla ja muutoksille kehossa.
Raskausarvet ovat peruuttamattomia muutoksia ihon syvimmissä kerroksissa, jotka syntyvät elastisten kuitujen murtumisesta ja joilla ei ole riittävästi aikaa sopeutua nopeisiin muutoksiin ja venyessään ne murtuvat. Niihin jää vain pieniä jälkiä, jotka näkyvät lähinnä reisien sisäpinnoissa, vatsalla, kyljissä, rinnoilla, takamuksessa ja tavallisia ovat myös raskausarvet selässä. Niitä voi ilmaantua kaikenikäisille. Raskausarvet miehillä ovat täysin tavallisia ja useimmiten ne ovat seurausta nopeasta lihomisesta tai lihasmassan kasvamisesta.
Säännöllisellä hoidolla voidaan raskausarpia paitsi estää, myös vaikuttaa niiden ulkonäköön huomattavasti. Tiedätkö, mitä tehdä raskausarville?
Raskausarpien syntyä tulisi ehkäistä todella aktiivisesti, eikä vain raskauden aikana. Säännöllinen treenaus, painontarkkailu ja säännöllinen juominen on oikea perusta. Iholle voidaan kuitenkin tehdä enemmänkin:
Mikäli raskausarpia kuitenkin vain muodostuu, ei sitä tarvitse pelätä. Arvet jäävät iholle pysyvästi, mutta niiden lopulliseen ulkonäköön voi kuitenkin varhaisessa vaiheessa vielä vaikuttaa. Ensimmäisessä vaiheessa raskausarvet ovat vaaleanpunaisia ja ennen kuin nämä pikkuarvet yhdistyvät, kiinnitä niiden hoitoon parin viikon ajan erityistä huomiota ja levitä raskausarville tarkoitettua tuotetta useita kertoja päivässä. Valitse lähinnä raskausarpiin tarkoitettuja rasvaisia voiteita ja öljyjä, jotka auttavat yhtenäistämään arpia. Suurin osa raskausarvista vaalenee itsestään, mutta jotkut voivat olla havaittavia jopa pitemmän ajan kuluttua. Oikealla hoidolla ne voidaan kuitenkin saada vaalenemaan.
On olemassa laaja joukko tuotteita, jotka auttavat palauttamaan ihon elastisuuden, saavuttamaan tasaisen ihonvärin sekä vähentämään raskausarpien näkyvyyttä. Ihon säännöllinen rasvaaminen vähintäänkin riskikohdista tekee sanalla sanoen ihmeitä. Notino.fi -verkkokaupasta löytyy erilaisia voiteita, balsameita, kosteusvoiteita ja seerumeita raskausarpiin kaikille ihotyypeille:
Jopa 90 % raskaana olevista naisista kärsii raskausarvista, joita tavallisesti alkaa ilmetä noin kuudennella raskauskuukaudella. Ennaltaehkäisevä ihonhoito tulisi aloittaa viimeistään raskauden kolmannella kuukaudella. Ala rasvata ihoa kahdesta kolmeen kertaa viikossa, ja tee näin lähinnä riskialttiisiin kohtiin vatsalle, rinnoille ja reisille. Älä myöskään unohda raskausarpien hoitoa synnytyksen jälkeen.
Mitä tehdä raskausarville, jos haluat vielä enemmän nopeuttaa niiden häviämistä? Raskausarpien poistamisen voit antaa myös ihotautilääkärin käsiin. Arpien ja raskausarpien poistamiseen käytetään nykyään useita eri metodeja - CO2-laseria, radiotaajuushoitoa ja kortikosteroidiruiskeita. Ne ovat kivuttomia ja ei-invasiivisia menetelmiä.
Raskausarpia ei tarvitse pelätä, kun tiedät, miten niitä hoidetaan oikein. Notino.fi -verkkokaupasta löydät parhaat voiteet raskausarpiin, jotka on suunniteltu juuri sinun tarpeitasi ja mieltymyksiäsi vastaaviksi. Arvet alkavat hävitä silmissä, tulet itse huomaamaan.
Kiinnostavatko seuraavat vinkit sinua? Lue artikkeli Miten päästä eroon raskausarvista !