Youth To The People
Youth To The People -merkin tarina alkoi Evasta, todellisesta ammattimaisen estetiikan ja ammattilaistason tuotteiden koostumusten edelläkävijästä. Hänen intohimonsa tuotteita ja ihmisiä kohtaan antoi hänelle kimmokkeen luoda vuonna 1979 ainutlaatuinen ja ammattimainen kosmetiikkasarja, jonka perustana on tieteellinen ja holistinen lähestymistapa kauneuteen. Youth To The People kehitettiin paitsi sen ihossa aikaansaaman myönteisen vaikutuksen vuoksi, myös antamaan yksilöille inspiraatiota kurottaa hieman korkeammalle, uskaltaa unelmoida enemmän ja jakaa saamaansa hyvää.
Tuotemerkki varmistaa Pro-Grade Vegan™ -ihonhoidon tehokkaat tulokset käyttämällä epätavanomaisia superfood-ainesosia ja innovatiivista tiedettä. Vuonna 2015 perustettu Youth To The People on Kaliforniassa toimiva perheyritys, joka jatkaa kolmen sukupolven rakentamia ihonhoidon asiantuntemuksen, tutkimuksen ja tiedostavan aktivismin perinteitä. Sen ihonhoitotuotteet on tarkoitettu kaikille.
Jokainen Youth To The People -tuote on valmistettu Kaliforniassa ja kehitetty yrityksen oman tuotekehitystiimin toimesta. Uusimpien ihonhoitoteknologian suuntausten innoittamana kukin tuote on täynnä potentiaalia optimaalisen suorituskyvyn tarjoamiseksi. Tuotemerkin tärkein päämäärä on luoda tuotteita, jotka saavat aikaan positiivisia muutoksia ihollasi.
Kun lisäät YTTP-tuotteen ihonhoitorutiiniisi, merkin toivomuksena on, että käytät sen tuotteita myös puhdistamiseen (Cleanse it), käsittelemiseen (Treat it), ja hoitamiseen (Condition it) hankkimalla siihen soveltuvat tuotteet (Go Get).
— Joe Cloyes ja Greg Gonzalez, yrityksen perustajat
Katso koko teksti